keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kiinankääpiöhamsteri Margadash Ilomieli!

Heippa!

Minun residenssiini tuli eilen perheenlisäystä -nimittäin nelijalkaista sellaista! Aikamoisen harkinnan jälkeen mukaani lähti eilen Keravan Punaisesta Pallosta seuraavanlainen kiinankääpiöhamsteriherra, jonka nimesin Margadash Ilomieleksi (syntynyt 25.4.2014)! :)

 Olin jo pitkälti sitä mieltä toista kuukautta, että kyllä tuo herra miulle kotiin kuuluisi ja eilen hänen minua sieltä eläinkaupan asumuksestaan tuijotellessaan päätin että hyvät hyssykät, kotiin hänet on vietävä! :D

 Voi ei, mikä söppänä! Ihan innoissaan hän ensimmäiseksi tutustui uuteen kotiinsa, 75cm x 35cm pinta-alaiseen terrarioon!

 Tämä kuva halusi itsepäisesti näyttäytyä näin väärinpäin, mutta ei kai se menoa haittaa. Terrariossa juoksupyörä, uusi puinen mökki, pajusilta, ruokakuppi, pahveja, runsaasti purua, vesipullo ja pieni kasa heinää virikkeeksi. Juoksupyörästä tuli Margadashin lemppari heti, tyyppi fillaroi tunnin verran, hetken möyrysi puruissa ja sitten meni juoksupyöräänsä nukkumaan! Pelkäsi varmaankin, että se jonnekkin häviäisi hänen uniensa aikana.

 Hamsteria (varsinkin kääpiöhamsteria) uuteen kotiin tuodessa on tärkeää varovasti eläin ottaa kuljetuslaatikosta, mieluiten jonkin apuvälineen avulla, kuten tässä tapauksessa wc-paperirullan avulla. Näin minimoi lisäjärkytykset liittyen uuteen kotiin jos uusi tahmatassukin on heti lääppimässä. Itse olen huomannut hyväksi antaa jyrsijöiden tottua ihan rauhassa uuteen kotiin parisen päivää ennen kuin ryhtyy sen suuremmin tutustumishommiin. Jyrsijöillä kuitenkin stressi tunnetusti lyhentää elinikää ja voi aiheuttaa terveysongelmia.

 Herran uusi bestis, juoksupyörä!

Ihmettelyä kerrakseen. :)

Tuo nimi tuli mieleeni kotimatkalla kantaessani pientä pahvilaatikkoa eläinkaupalta kotiin. Pientä laatikkoa, jossa oli ensimmäinen kääpiöhamsterini ikinä! Tästä sekin ura sitten urkenee.. :D Todella mielenkiintoista on tutustua taas uuden eläinlajin ruokavalioon, kääpiöhamstereiden kanssa kun täytyy huomioida heidän taipuvaisuutensa diabetekseen.

Oli ihan mahtava nähdä kuinka hamsteri ilostui uudesta kodista niin, että melkein kuulin hänen hyräilevän kierrellessään iloisen näköisenä ympäri uutta terrariota! *sydän*

Tyytyväinen myös olen siihen, että vaikka tämä hamsteri on eläinkaupasta, niin sitä on silti ehditty käsittelemään, ettei ihmiset ole aivan vieras käsite uuteen kotiin päästessä. :)

-Meri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pyydämme hyvää käytöstä anonyymeilta kommentoijiltakin, kiitos! :)