maanantai 5. tammikuuta 2015

Kolme hamsteria ja heidän nöyrä palvelijansa.

Heippa!

Tällä kertaa mieltäni kutkutti tehdä esittelyt hamstereistani tänne. Minulla siis on kaksi syyrialaista hamsteria ja yksi kiinankääpiöhamsteri, jonka aiemmassa postauksessani jo näittekin. Nyt keskityn enemmän syyrialaisiini, Lunaan ja Stuarttiin.

Stuart muutti osittain sattuman kautta luokseni, hänen oli  tarkoitus olla minulla vain sijoituksessa, mutta minulle sitten lopulta hän jäikin. Ihana, leppoisa ja herkuille perso herra kyseessä! Stuart muutti luokseni aika lyhyellä aikataululla, joten siksi näissä ensimmäisissä kuvissa on virikkeinä juuri mitä kaapeistani löysin. Suurimman osan vieläpä keittiöstäni. :D




 "Kuka häiritsee kauneusuniani?" Stuartin ehdottomaksi lemppariksi nousi tuo Pallosta ostamani omenamökki. Se on siitä hyvä, että on tarpeeksi tilava eikä mitään pehmeää muovia.


Tut-Zoo's Randall "Stuart"
Synt: 18.10.2013
Lk creme
Uros
Kasv: Lykke Omel

Hän muutti luokseni 20.3.2014. Tiesin jo silloin, että hamstereita minulla tulee olemaan jatkossakin. Hän vakuutti minut kuinka syyrialainenkin voi olla kerrassaan hurmaava ja sympaattinen karvamonsteri! *sydän*


Stuartin kanssa on käynyt pari jännempää tapausta; alkuvuodesta 2014 hän karkasi (omasta tyhmyydestäni johtuen) ja sain häntä sitten houkutella ihan hädässä (ja hirveässä migreenissä) uunini rakenteista! Voi hyvät hyssykät sentään.. Siitä lähtien olen kiinnittänyt erityistä huomiota, ettei hamsutkaan pääse karkuun. :D

 Stuart ei ole koskaan ollut kovinkaan säikky, ennemminkin hän tutkii uusia asioita touhukkaana.

Toinen jännä tapaus oli, kun hiljattain Stuart epäonnekkaan sattuman kautta tunki päänsä jumiin puisen toimistotarvikkeena tunnetun lehtitelineen pieneen etuseinän reikään. Onneksi mieheni (jota myös Metsuriksi kutsun) oli paikalla ja purki puisen telineen osiin työkaluilla, jotta saatiin Stuart irti! Onneksi selvittiin säikähdyksellä. Kehoitan kaikkia kiinnittämään huomiota kaikkien jyrsijöiden virikkeisiin ja muihin asumusten irtaimistoihin; on ERITTÄIN hankalaa, ikävää ja jopa vaarallista kun eläin jää jumiin!

"Täytyykö herätä?"

 "Ei, en taida jaksaa...Zzzzzz"

 "Vielä mahtuu herkkuja poskiin!"

 Hamstereitakin on hyvä punnita silloin tällöin, jotta voi helpommin puuttua muutokseen terveydessä. Painon heittely kun voi olla oire monesta asiasta.

Hyvin tyypillinen Stuart. *sydän*

Sitten hamsterineitiini Lunaan! Perusinfoa kehiin:
Yam Yam's Luna Legra
Synt. 25.12.2013
Pk luonnonvalkoinen
Naaras
Kasvattaja: Sarita Kokkoniemi

Luna on rikastuttanut elämääni vipattavilla pyllytöyhdöillään 29.6.2014 lähtien.

 Luna on todella kova vipeltäjäneiti! Hänestä on hyvin haasteellista saada hyvää kuvaa, pitäisi itse melkein juosta hänen vauhdissaan. :D


Käytöseroavaisuuksina uroilla ja naarailla syrkeissä itse olen huomannut, että Stuart nukkuu 85% ajasta kun taas Luna tuhoaa asioita ja vipeltää 80% ajasta, loput 20% menee kauneusunilla. Enemmän siis havainnointeja teen Lunasta kuin Stuartista, Stu kun vetelee hirsiä niin paljon.

 "Herkkujaaaaaaaaa!"

*nom nom nom*

Kerran kävi niin, että söin juustonmakuisia sipsejä tietokoneella ollessani aivan Lunan terrarion vieressä. Luna haistoi sipsit ja tuli potemaan mieletöntä marttyyrikuolemaa terran nurkkaan, mahdollisimman lähelle sipsejäni! Nauroin aivan vesi silmistä valuen, raasu ei todella ollut tyytyväinen kurkunpalaan kun nenä havaitsi juustosipsejä! :D Tietenkään en sipsiä Lunalle antanut, mutta jonkin hamsuystävällisemmän herkun kylläkin.



Toinenkin hauska tapahtuma tulee Lunasta mieleen, erään kerran olin hyvin surullisessa olotilassa ja Luna tuli taas tuohon terran nurkkaan ja heilutteli etutassujaan niin kuin olisi yrittämässä halata minua. Kyllä hamsuystävällisiä herkkuja hän sai silloinkin. Todella symppis neiti. *sydän*

Seuraavaksi voisin rustailla muista eläinlajeistani, gerbiileistä tai marsuista, jommasta kummasta ensin. Innolla myös odotan Merjan kirjoituksia hänen erilaisista lemmikeistään!

-Meri

P.S Ja jos jollekkin ei selvinnyt, niin minä olen se nöyrä hamstereiden palvelija. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pyydämme hyvää käytöstä anonyymeilta kommentoijiltakin, kiitos! :)